Tervetuloa Ihmemaahani

Tervetuloa Ihmemaahani

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

La cena Italiana

 
Illallinen ihana kuten Italia on ihana, kaunis kuten Välimeri Etelä-Italian rannikolla on kaunis, maistuva ja tuttuudestaan huolimatta aina taattu,
italialaiseen ruokaan ei vaan koskaan kyllästy
 
 
Olen saanut elämässäni nauttia ihan oikeista italialaisista illallisista. Puheensorinasta jolloin volyymi yltyy niin kovaksi ettei yksikään suomalainen illanviettoon lähtenyt teatteriseurue pysty vastaavaan, notkuviin pöytiin tummassa ja lämpimässä etelän illassa kun Välimeren aaltojen loiskinta kuuluu pihalle saakka ja rosmariinipensaat ovat kasvaneet puiden korkuisiksi. Iloisista ihmisistä jotka nauttivat lukuisista ruokalajeista ilman kiireen häivää.
Luojan kiitos italialaisista illallisista, onneksi niitä on olemassa!
 
Parmigiana di carciofi (oik.)
 
Tarjosin Suomessa pohjoisille ystävilleni italialaisen illallisen keskellä pakkasia. Oikeaoppisesti ruokalajien järjestys olisi varsin selkeä antipastoineen, primo ja secondo piattoineen, dolcea unohtamatta. Toinen italialaisen ruokakulttuurin piirre on myös se, että ystävien kokoontuessa saman illallispöydän ääreen kaikki tuovat jotain ja sitten yhteisistä herkuista nautitaan kerralla, varsinkin juhlissa. Sitten kun kaikki ovat paikalla ja hetken nauttineet jo muista antimista, saatetaan tarjota risottoa tai pastaa, ruokalajeja jotka on nautittava hetsillään. Nämä talviset illalliset noudattivat enemmän jälkimmäistä kaavaa
 
 
Illallinen koostui useista ruokalajeista. Nautimme mm. appelsiini-fenkolisalaattia, munakoiso parmigianaa, pistaasirisottoa, tomaatti-ricottapastaa ja vermutissa ja laventelissa haudutettua päärynää ja punasipulia. Oijoi. Jälkkäreitä unohtamatta. Satokausi ei ole parhaimmillaan, mutta jos se olisi, tarjolla olisi ollut oman puutarhan antimia
 
 
APPELSIINI-FENKOLISALAATTI
 
3-4 Mehukasta appelsiinia
1 kokonainen fenkoli
sitruunan tai limen mehua
 
Tähän reseptiin sopisivat parhaiten Andalusian tai Sisilian auringon kypsyttämät maukkaat ja mehevän makeat appelsiinit. Jos niitä ei juuri nyt löydy kaapistasi, suosi luomua tai reilun kaupan appelsiineja. Mausta sen huomaa. Poista kuorten lisäksi appelsiineista myös valkoiset osat kokonaan, ja pilko kauniiksi viipaleiksi. Pese fenkoli, poista mahdollisesti kova uloin valkoinen kerros, ja pilko hyvin ohuiksi siivuiksi, turhan suuria palasia välttäen. Sekoita laakealla vadilla ainekset keskenään ja purista pinnalle hieman limen tai sitruunan mehua. Olen nauttinut tätä maukasta salaattia sitruunapuiden alla Italiassa Lorettan puutarhassa. Salaatti on ihanan raikas ja saavutti suuren suosion, ah!
 
Ihana Loretta, aito mamma italiana, tarjosi luonaan myös parmigiana di carciofia (kuva yllä). Suomessa tutumpi versio ruokalajista on parmigiana di melanzane, tai joskus myös parmigiana alla melanzane, sisilialainen munakoisosta, mozzarellasta ja parmesanista valmistettu tomaattinen, iki-ihana paistos, jota Hesarissakin kuvattiin taannoin yhdeksi maailman parhaista kasvisruoista. Ja sitä se onkin, kuin lasagne ilman lasagnelevyjä, italialainen ruoka joka sopii hiilihydraatitonta ruokavaliota nauttivillekin hyvin. Kuten niin monet italialaiset uuniherkut, tämäkin ruokalaji on kuitenkin varsin työläs tai oikeastaan paremminkin aikaa vievä. Mutta hyvää kannattaa odottaa, ja lopputulos kyllä palkitsee ruhtinaallisesti!
 
 
PARMIGIANA DI MELANZANE
 
n.1-1,5kg Munakoisoja
1 sipuli
2-3 valkosipulin kynttä
500g mozzarellaa tai Scamorzaa
puntti tuoretta basilikaa
n. 1,4l tomaattikastiketta
150g parmesania
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
 
Aloita itkettämällä munakoisot huolellisesti. Sisilialainen munakoisojen itketysohje löytyy täältä.  Munakoisojen tekeytyessä voit aloittaa tomaattikastikkeen valmistuksen. Pilkotut sipulit kuullotetaan öljyssä, ja kattilaan lisätään tomaattikastiketta, passata di pomodoroa tai tomaattimurskaa. Jos käyttää tomaattimurskaa, kuten itse useimmiten käytän, kannattaa suosia italialaista Muttia tai Pirkan yrttimaustettua tomaattimurskaa, joiden koostumus on tasaisen paksu, ei kauniisti sanottuna vetinen ja klimppinen. Lisää kastikkeeseen puntti tuoretta basilikaa, suola ja pippuri, ja anna tekeytyä. 
 
Paista tai friteeraa munakoisoviipaleet runsaassa öljyssä. (Muista kuitenkin huuhdella ja kuivata itketetyt viipaleet ensin!) Tämän jälkeen viipaloi juusto, raasta parmesani, ja aloita ruoan uunivuokaan latominen lisäämällä oliiviöljyä pohjalle. Lisää sitten kerros paistettuja munakoisoviipaleita, juustoviipaleita, tomaattikastiketta ja raastettua parmesania. Toista sama jokaisen kerroksen kohdalla niin, että päällimmäiseksi tulee tomaattikastiketta, jonka pinnalle ripotellaan vielä ihastuttava viimeinen kerros parmesania
 
Paista uunissa n. 200C n. 40 minuutin ajan!
 
Vinkki! Voit käyttää reseptiin kaikenlaista mozzarellaa, jopa tankoversiota koska kyseessä on uuniruoka. Myös juustot kuten caciocavallo ja scamorza affumicata käyvät oikein hyvin. Jos käytät paseerattua tomaattia, voi kastikkeen joukkoon lisätä vielä pari ruokalusikallista veteen sekoitettua tomaattipyrettä. Basilikan lisäksi tähän sopii hyvin myös lehtipersilja, sekä timjami
 
 
Valmis parmigiana di melanzane on koostumukseltaan tiivistä ja vuoan välissä muhinut munakoiso ihanan pehmeää. Sisiliassa tätä herkkua tarjoillaan munakoison ja artisokan lisäksi myös kesäkurpitsasta valmistettuna!
 
Respeti muistuttaa myös turkkilaisia ja arabialaisia ruokalajeja, sekä kreikkalaista moussakaa


Kun vieraat olivat asettuneet taloksi ja monta maukasta saapasmaan herkkua oli jo nautittu useamman lautasellisen verran, tarjosin vieraille vielä ihanaa pistaasirisottoa. Ysätäväni totesikin, että nyt on yhdistetty kaksi maailman ihaninta asiaa samaan annokseen, pistaasipähkinät ja risotto! Ja hyvää se olikin, ai että, ja ihana oli koko iltakin!
 
Kuva on varsin tärähtänyt ja epätarkka, mutta olkoon mukana kertomassa ihanasta illasta!

 


                            Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.

 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti