Tervetuloa Ihmemaahani

Tervetuloa Ihmemaahani

torstai 2. lokakuuta 2014

Uusia herkkuja juureksista

 
Kun syysaurinko värjää illat punaisiksi, vain juuri ja juuri ennen kuin yöt taiteilevat lehdet värikkäiksi, ja kasvimaat kukoistavat revontulten sävyissä on loistava aika valmistaa satokauden parhaista raaka-aineista erilaisia herkkuja. Ihanat juurekset soveltuvat perinteisten reseptien lisäksi myös hyvin aasialaisten makujen kaveriksi, ja olenkin koonnut tähän muutaman uudenlaisen tavan valmistaa näitä pohjoisen sadonkorjuuajan herkkuja!
 
 
Keltaisena kauniisti kukkivat maa-artisokat maistuvat ihanasti keitossa, ja tässä maukas vegaaninen versio tutusta ruokalajista!
 
 
MAA-ARTISOKKAKEITTO
 
Maa-artisokan mukuloita
1 salottisipuli
2 talvivalkosipulin kynttä
kasvislientä
soijakermaa/kaurakermaa
pari timjamin oksaa
kirveliä
lehtipersiljaa
 
Kuullota silputtuja sipuleita korkeareunaisessa kasarissa niin että ne hieman pehmenevät ja salottisipuli muuttuu läpikuultavaksi. Puhdista sitten maa-artisokat hyvin mullasta ja laita kasariin sipulien kanssa. Peitä vedellä niin, että artisokat juuri peittyvät. Kiehauta ja lisää kasvisliemikuutio, timjaminoksat ja kirveli. Anna porista hiljalleen n. 15-20 minuuttia tai kunnes artisokat ovat kypsiä niin, että haarukka menee helposti läpi mutta artisokka pysyy vielä ehjänä. Soseuta sauvasekoittimella kunnes keitto on tasaista. Lisää soijakermaa ja sekoita. Lisää tässä vaiheessa hieman lehtipersiljaa ja tarkista maku, tarvittaessa lisää hyppysellinen suolaa. Jos keitto kaipaa nestettä, lisää kaurakermaa tai hieman vettä. Lopuksi siivilöi keitto, sillä artisokan juuret jäävät joskus klimpeiksi soseuttamisesta huolimatta. Lopuksi ripottele päälle tuoretta, silputtua lehtipersiljaa!

 
Thaicurry on yksi kestosuosikeistani, varsinkin kun tahnan valmistaa itse! Maut ovat vaan niin käsittämättömän aromaattisia ja maukkaita ollen silti harmonisia. Myös juurekset sopivat hyvin curryruokiin. Tässä perunaisen lempeän juurescurryn ohje!
 
 
JUURESTHAICURRY
 
 Muutama peruna
muutama porkkana
peukalonpään kokoinen pala inkivääriä
pari Portobelloa tai muutama shiitakesieni
kourallinen vihreitä papuja
2 banaanisalottia
2 valkosipulin kynttä
1/3 fenkolia
sokeriherneitä palkoineen tai kourallinen tuoreita herneitä
4 kaffirlimen kuivattua lehteä
1-2 rkl currytahnaa
1-2 puristettua limeä
2,5dl kookoskermaa
2, 5dl kaurakermaa/soijakermaa
( 0,5dl kookosmaitoa)
tilkka kasvislientä
 
Pilko sipulit pieniksi ja kuullota niitä pannulla seesamiöljyssä, maapähkinäöljyssä tai muussa ruokaöljyssä. Kuori inkiväärin pala ja raasta joukkoon pannulle, mutta varo polttamasta! Kiehauta tilkka kasvislientä ja lisää kiehuvaan liemeen huuhdotut vihreät pavut, joiden terävä pää on leikattu irti. Anna papujen kypsyä ainakin 5 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsiä, mutta vielä napakoita. Kuutio perunat ja porkkanat ja kypsennä niitä pannulla yhdessä sipuleiden ja inkiväärin kera. Lisää myös pilkotut sienet ja fenkoli. Mausta currytahnalla ja harissalla ja sekoita hyvin. Kun pavut ovat kypsiä kaada ne pannulle yhdessä kasvisliemitilkan kanssa ja anna hautua. Lisää vielä kookoskerma ja kaurakerma, sekä herneet. Jos curry tarvitsee nestettä tai haluat siitä juoksevampaa tai liemeen lisää kookoksen makua, lisää kookosmaito. Purista sitten vielä limen mehut sekaan. Curry on valmista kun juurekset ovat kypsyneet. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa soijakastiketta. Ja ihana aasialainen juurescurry on valmis!
 
Nämä Currykasvikset ovat ihania sellaisenaan, mutta jos lientä on enemmän maistuvat ne mainiosti riisin kanssa!
 

 
 
Tämä ranskalaisesta keittiöstä vaikutteita saanut sadonkorjuuherkku on ihana lisäke, joka toimii ruokapöydässä esimerkiksi perunoiden asemesta tai sellaisenaan salaatin kaverina!
 
 
UUNIPORKKANAT
 
5-6 makeaa porkkanaa
kaurakermaa
voita tai voin makuista margariinia
mustaleima emmentalia
parmesania
suolaa
balsamicoa
kuivattuja valkosipulilastuja
oliiviöljyä
 
tuoreita yrttejä:
rakuunaa
laventelia
timjamin oksia
yksi pieni rosmariinin oksa
ranskalaista oreganoa
lehtipersiljaa
kreikkalaista basilikaa
 
Voitele lasinen uunivuoka öljyllä ja pilko porkkanat kapeiksi, tasakokoisiksi suikaleiksi. Lorauta päälle oliiviöljyä, ripaus balsamicoa ja hyppysellinen suolaa sekä valkosipulilastut. Pilko voi pieniksi nokareiksi ja asettele tasaisesti eri puolille vuokaa porkkanoiden päälle. Ripottele myös yrtit tasaisesti ja raasta päälle mustaleima emmentalia, sekä hieman parmesania. Kaada vielä loraus kaurakermaa tasaisesti joka puolelle vuokaa. Ole kuitenkin maltillinen, kaurakerma pehmentää makuja mutta porkkanoiden ei ole tarkoitus uida kastikkeessa! Säästä hieman lehtipersiljaa ja kreikkalaista basilikaa päälle ripoteltavaksi.
 
Paista n. 220C kunnes porkkanat ovat pehmenneet ja saaneet hieman väriä reunoihin.
 
Vinkki! Parikin yrttiä riittää. Rakuuna, laventeli ja timjami toimivat jo mainiosti. Jos käytät laventelia, muistathan tarkistaa että se on syötäväksi tarkoitettua, tuoksulaventeli on paljon voimakkaamman tuoksuista ja sen varsi on kovempi ja puisempi!
 
Tämä porkkanaherkku vie kyllä kielen menneessään!
 

Punajuuripyöryköiden maukas ohje löytyy täältä!

 
Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.








 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti